Maxin viihdetarjonnassa on nyt elokuva Matrix Resurrections (2021). Elokuva sai enimmäkseen huonon vastaanoton, mutta osa katsojista piti siitä.
Elokuva on neljäs osa franchisessa, joka uudisti elokuvien visuaalista ilmettä. Keanu Reeves ja Carrie-Anne Moss palaavat legendaarisiin rooleihinsa Neon ja Trinityn hahmoina. Neon on jälleen seurattava valkoista kania syvälle Matrixiin, joka on nyt vaarallisempi kuin koskaan. Elokuva sijoittuu aikaan kuusikymmentä vuotta Revolutionsin jälkeen.
Ohjaus Lana Wachowski. Pääosissa Keanu Reeves, Carrie-Ann Moss ja Jessica Henwick.
”The Matrix Resurrections onkin anteeksipyytämättömän omaperäinen ja metatasojen kanssa hulvattomasti leikittelevä pala ison budjetin elokuvaa, jonka mukaan on helppo uppoutua. Se on omalla tasollaan valtavirtaelokuvaa, joka kuitenkin uskaltaa lähteä leikittelemään tunnereaktioita herättävillä elementeillä, kuten eksistentialistisella tuskalla, joka on oikeastikin osa lähes jokaisen ihmisen elämää.”
San Franciscon kuvaukset saivat aikaan ärtymystä asukkaissa ja kaupungin työntekijöissä, sillä kuvausryhmä aiheutti vahinkoa rakennuksille ja katuvaloille. Tuottajat maksoivat kuvausluvasta San Franciscon poliisilaitokselle 420 000 dollaria.
Revolutions-elokuvan julkaisun jälkeen Wachowskit eivät halunneet enää ohjata Matrix-elokuvia. Warner Bros. ilmaisi silti jatkuvasti kiinnostuksensa sarjan elvyttämiseen ja palkkasi Zak Pennin kirjoittamaan uuden käsikirjoituksen sen jälkeen, kun Wachowskit kieltäytyivät kaikista tarjouksista tehdä uusia jatko-osia.
Loppuvuodesta 2019 ilmoitettiin neljännestä Matrix-elokuvasta, jossa Lana Wachowski palasi ohjaajaksi ilman Lillyä. Elokuva oli vaarassa jäädä kesken koronapandemian vuoksi.
Kuvaukset alkoivat helmikuussa 2020, mutta ne keskeytettiin seuraavassa kuussa pandemian vuoksi. Wachowski harkitsi elokuvan hylkäämistä, mutta näyttelijäkaarti rohkaisi häntä tekemään sen loppuun. Kuvaukset jatkuivat elokuussa ja päättyivät kolme kuukautta myöhemmin.
Elokuvan tuoreusmittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 63 – samoin kuin yleisömittari. Alla traileri.
Lue myös: Väkivaltaista isäänsä pakoon päässyt Christina Ricci täytti 45 – tältä tähti näyttää nykyisin
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.