Nyt Viaplayssa: Kaksi hölmön hauskaa komediaa – poptähti protestoi loukkaustaan

IMDb-arvosanat ovat 6,9 ja 6,3.

19.4.2022 23:03

Elisa Viihde Viaplayhin on lisätty Ted (2012) ja Ted 2 (2015).

Ensimmäisessä osassa John toivoo, että hänen ainoa ystävänsä teddykarhu olisi elossa. Johnin haave toteutuu ja hänen rakas teddykarhunsa saa taianomaisesti hengen. Vuosien myötä John kasvaa isoksi, muttei kovin aikuiseksi. Aikamiespoika John ja Ted-nalle ovat aikuisinakin parhaita kaveruksia, joiden suurinta hupia on lorvailla päivisin, polttaa pilveä ja katsoa kulttielokuvaa Flash Gordon – iskevä salama. Luppo-Nallen ja raikulipojan kuviossa ei olisi muuten mitään ongelmaa, mutta John asuu neljättä vuotta avoliitossa uraa tekevän kuvankauniin Lorin kanssa, ja Lori odottaa suhteelta jo hieman enemmän – Tedin on aika itsenäistyä muuttaa omilleen.

Kakkososassa viinaa ja naisia mielivä, elävä pehmokarhu on vakiintumassa. Puhuva karhu menee naimisiin ja suunnittelee perheenlisäystä morsiamensa Tami-Lynnin kanssa. Se ei kuitenkaan onnistu ilman spermanluovuttajaksi valikoitunutta Tedin ihmisystävää Johnia. Nyt Ted taistelee kansalaisoikeuksiensa puolesta.

Ohjaajana ja käsikirjoittajana toimii Family Guy -sarjan luoja Seth MacFarlane. Pääosassa on Mark Wahlberg.

Erikoisena triviana mainittakoon, että MacFarlane näki Justin Bieberin kävelevän Ted 2 -elokuvan ensi-illasta ulos. Tarinassa on nimittäin vitsi, jossa Morgan Freeman vertaa Ted-nallea Bieberiin. Alla trailerit.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia