Kuumaa naisten välistä seksiä sisältävä leffa raivostuttaa – katolinen järjestö vastustaa elokuvan levittämistä

Katolinen järjestö ei pidä näkemästään.

14.4.2022 05:30

Ohjaaja Paul Verhoeven tunnetaan kursailemattomista elokuvistaan, joissa näytetään häpeilemättä niin seksiä kuin väkivaltaakin. Hänen aiempaan repertuaariin kuuluvat muun muassa elokuvat Basic Instinct, Elle, Starship Troopers ja Total Recall.

Verhoevenin uusin elokuva Benedetta on saanut jotkut hermostumaan, sillä siinä kuvataan tosielämän katolisen nunnan Benedetta Carlinin ja toisen nunnan lesboseksisuhdetta. Ohjaaja pohjasi elokuvansa Judith C. Brownin kirjaan Immodest Acts: The Life of a Lesbian Nun in Renaissance Italy.

Elokuvan tähti Virginie Efira kommentoi aiemmin tänä vuonna, että ”Verhoevenin elokuvissa seksi on aina ylilyötyä”. Hän kuitenkin arveli, että katoliset olisivat ”oppineet” sitten Kristuksen viimeisen kiusauksen. Efira viittasi Martin Scorsesen elokuvaan Jeesuksesta, jota vastaan protestoitiin aikoinaan rajusti.

– Ranskassa kukaan ei hermostunut. En kyllä tiennyt mitä odottaa, sillä yhteiskuntamme voi olla arvaamaton. 30 vuotta sitten ihmiset protestoivat Kristuksen viimeisen kiusauksen näytöksissä. Ehkä jopa katoliset ovat lopultakin oppineet jotain, Efira arveli Marta Balagan Episodille tekemässä haastattelussa.

Ainakin osa katolisista on kuitenkin hermostunut elokuvan vuoksi. Ärsyyntymistä ei helpota elokuvan seksuaalisen luonteen lisäksi myöskään se, että elokuvassa näytetään stigmatisaatiota, eli ihmisen ruumiseen ilmestyviä, Jeesuksen kuolemaan liittyviä haavoja.

Irish Society for Christian Civilisation (ISFCC) -järjestön alullepanemassa vetoomuksessa sanotaan Verhoevenin Benedettan olevan ”älykäs hyökkäys pyhää katolista kirkkoa vastaan”.

Vetoomuksessa kuvataan elokuvaa myös ”jumalaa pilkkaavaksi ja epäpuhtaaksi”, ja se julistetaan ”järkyttäväksi pitkäperjantain hyökkäykseksi”. ISFCC sanoo vielä Benedettan ”loukkaavan kamalalla tavalla Neitsyt Mariaa ja hänen Poikaansa”, ja että se loukkaa Jumalaa ja lukemattomia katolisia ​​kaikkialla maailmassa. ISFCC:n mukaan Benedettassa on muun muassa kohtaus, jossa Pyhän Marian patsasta käytetään seksileluna.

Singaporessa elokuva on jo käytännössä ehditty kieltää, sillä paikallinen valvova elin ei suostunut luokittelemaan sitä. ISFCC vastustaa niin ikään elokuvan levittämistä ja mainostamista, ja järjestö kehottikin katolisia ​​allekirjoittamaan vetoomuksen, jossa oli jutun kirjoitushetkellä yli 13 000 nimeä.

Useimmat katsojat ovat kaikesta huolimatta ottaneet Benedettan hyvin vastaan. Rotten Tomatoesin tomaattimittari näyttää 85 prosenttia, ja IMDb:ssäkin sillä on kohtuullinen arvosana 6,8. Protestiäänet ovat mahdollisesti vielä laskeneet arvosanoja.

Neljä tähteä Episodin arvostelussa saanut Benedetta on vuokrattavissa suoratoistopalveluista kuten Elisa Viihde Viaplay, Google Play Movies ja Apple TV+. Alla elokuvan traileri.

Lue myös: Nyt C Moressa: Näyttelijät joivat itsensä seksikohtauksen jännityksen vuoksi känniin – kolmen kimppa oli liikaa – Episodi.fi

Lähde: Metro

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa