Nyt Yle Areenassa: Tiesitkö, että Kourallinen dollareita on uusintafilmatisointi tästä klassikosta? Tekijät haastoivat Sergio Leonen oikeuteen

Kourallinen jenejä.

16.1.2019 21:10

Italialainen Sergio Leone on yksi elokuvahistorian suurimmista nimistä. Mutta niin on myös japanilainen Akira Kurosawa.

Nyt Yle Areenassa on nähävissä yksi Kurosawan suurimmista klassikoista, Yojimbo – onnensoturi, vuodelta 1961. Elokuvaa pidetään yhtenä suurimpana aasialaisen elokuvan klassikoista. Elokuva on niin rakastettu, että siitä on tehty useita uusintafilmatisointeja lännessä. Näistä kuuluisimpina esimerkkeinä ainakin Leonen Kourallinen dollareita, Franco Neron tähdittämä, löyhempi versiointi Django, sekä Bruce Willisin Last Man Standing.

Yojimbon tuottajat haastoivat aikoinaan oikeusjutun Kourallinen dollareita -elokuvasta, koska Leone ja hänen tuotantoyhtiönsä ei onnistunut saamaan oikeuksia Kurosawan Yojimboon. Siitä syystä elokuvan ensi-ilta Yhdysvalloissa venyi kolmella vuodella. Myöhemmin juttu soviteltiin oikeussalin ulkopuolella.

Kuva elokuvasta Yojimbo

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia