Ohjaaja Rian Johnson jutusteli tulevasta uudesta Star Wars -trilogiasta – nähdäänko vanhoja hahmoja vai ei?

Näistä elokuvista spekuloidaan tulevat vuodet.

24.11.2017 14:13

Maailma kohahti, kun Disney ilmoitti vastikään kolmesta uudesta Star Wars -elokuvasta, eli kokonaisesta trilogiasta. Geek Tyrantin mukaan uudessa trilogiassa ei nähdä vanhoja hahmoja. Tosin ensimmäisten uutisten mukaan vanhojakin hahmoja nähtäisiin.

Johnson kommentoi nyt liikoja paljastamatta tulevaa trilogiaa.

– Katsotaan. Olen vasta ihan alussa miettimässä, mistä uusi trilogia voisi kertoa. Voin sanoa tämän: olen innoissani uuden kolmen elokuvan mittaisen tarinan tekemisestä tähän maailmaan. Siellä on niin paljon potentiaalia, enkä malta odottaa että pääseen aloittamaan, Johnson hehkutti.

Edes Johnson ei tiedä vielä, että mistä trilogia kertoo, joten voinee hyvin jättää mahdollisuuden sille, että vanhojakin hahmoja nähtäisiin.

Lähde: Geek Tyrant

Lisää luettavaa