Oletko kuullut huijarisyndroomasta? Kehutun Killing Eve -sarjan Jodie Comer kärsii siitä

HBO Nordic

Sarjan IMDb-arvosana on 8,3.

Kehutun Killing Eve -sarjan Jodie Comer kertoi kärsivänsä huijarisyndroomasta. Kyseessä on psykologinen ilmiö, jossa ihminen ei kykene sisäistämään omaa menestystään. Syndroomasta kärsivä ajattelee olevansa huijari, joka paljastuu muille. Hän ajattelee olevansa menestynyt vain onnen tai ajoituksen vuoksi – tai että hän on harhauttanut muut kuvittelemaan, että olisi pätevä.

– Luulen, että se on sisäänrakennettuna ilman että sitä edes tietää, Comer mietti syndrooman luonnetta.

Comer sanoo syndroomansa kumpuavan hänen lähtökohdistaan. Hän kertoikin menettäneensä aikoinaan rooleja vahvan Liverpoolin aksenttinsa vuoksi. Comerin oma aksentti hämmentää monia ihmisiä, sillä hän käyttää venäläistä aksenttia Killing Eve -sarjassa.

Comer sanoi, että kaikilla on sama oikeus menestyä taustasta riippumatta, mutta hän arveli negatiivisten ajatusten kumpuavan alitajunnasta. Jossain vaiheessa uraansa Comer mietti aksenttinsa häivyttämistä uraansa edistääkseen, mutta päätti kuitenkin pitää sen. Tämän neuvon antoi näyttelijä Stephen Graham, joka kärsii niin ikään huijarisyndroomasta.

Killing Eve on katsottavissa HBO Nordicilla. Comer on kuvassa vasemmalla.

Lähde: Metro

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut