Ben Affleck on hermostunut uudesta roolistaan – mukana hyvä ystävä Matt Damon sekä Star Wars -tähti

Tästä voi jotain tullakin.

Ben Affleckilla on luvassa uusi aluevaltaus näyttelemisen saralla. Häneltä on tulossa elokuva nimeltään The Last Duel.

Elokuva sijoittuu 1300-luvun Ranskaan. Tarina kertoo kahdesta ritarista, Jean de Carrougesta ja Jacques Le Grisistä. Carrouges syyttää Le Grisiä vaimonsa raiskaamisesta, jolloin kuningas Kaarle VI määrää heidät kaksintaisteluun.

Affleckilla on elokuvassa vain sivurooli, mutta on tuotannossa tiiviisti mukana käsikirjoittajan ominaisuudessa hyvän ystävänsä Matt Damonin kanssa. Kaksikko on viimeksi tehnyt elokuvien puolella yhteistyötä leffassa Jersey Girl (2004). Yhteisestä käsikirjoituksesta on vielä kauemmin – he tekivät uriensa alkutaipaleella käsikirjoituksen Will Hunting (1997) -elokuvaan. Se voitti käsikirjoituksesta Oscar-palkinnon. Robin Williams puolestaan voitti siitä parhaan miespääosan palkinnon.

Affleck sanoi haastattelussa olevansa hiukan levoton The Last Duel –projektin suhteen.

– Olen hiukan hermostunut, koska en ole koskaan tehnyt keskiaikaista (elokuvaa). On vuosi 1386, joten mukana on haarniskoja, miekkoja ja sellaisia juttuja. Mutta oli todella nautinnollista työskennellä Mattin ja Nicole Holofcenerin kanssa, joka kirjoitti kanssamme käsikirjoituksen, Affleck aloitti.

– Matt ja minä sanoimme usein: ”Miksi emme ole tehneet tätä useammin?” Meillä sattui käymään tuuri aikataulujemme suhteen, joten meillä oli hiukan vapaa-aikaa. Ridley Scott ohjaa sen. Ja Jodie Comer on elokuvassa, joten tämä on hyvin jännittävää – ja vielä Adam (Driver), Affleck hehkutti.

Leffaa sopii odotella mielenkiinnolla. Käsikirjoitusosasto tuntuu olevan kunnossa – ja arvostettu Ridley Scott ohjaa sen. Ensi-ilta on luvassa joulukuussa 2020.

Lähde: Cinema Blend

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut