Kahden vuoden takainen jättihitti Jumanji: Welcome to the Jungle sai menestyksensä ansiosta pikavauhtia kyhätyn jatko-osan, joka ei valitettavasti yllä aivan edeltäjänsä asettamalle korkealle tasolle. Se ei silti ole huono elokuva, siitä vain uupuu jotakin.
Aiemman elokuvan näyttelijät palaavat rooleihinsa, mutta mukana on myös uusia tuttavuuksia, niin ”oikeassa elämässä” kuin pelissäkin.
Pääpahiksen roolia esittää Game of Thrones -sarjasta tuttu Rory McCann, joka esiintyykin useimmiten GoT-henkisissä asusteissa. On vaikea olla ajattelematta valtaistuinpeliä hetkinä, jolloin hahmo näyttäytyy lumisilla alueilla. Kuvat ovat kuin suoraan HBO:n hittisarjasta.
Toinen uusi lisäys on Awkwafina, jonka rooli jää harmillisen pieneksi. Hän on lahjakas näyttelijä, jota näkisi mielellään suuremmissa rooleissa tulevaisuudessa.
Tällä kertaa mukana on myös näyttelijälegenda Danny DeVito, joka tarjoaa useita hauskoja hetkiä yrmeänä isoisänä. Hauskat hetket ovatkin elokuvasarjan sielu. Niitä riittää tässäkin, mutta ne eivät ole yhtä hauskoja kuin aiemmassa elokuvassa nähdyt sekoilut.
Viime elokuvassa vitsailtiin nupit kaakossa. Nyt tuntuu siltä, että vitsailun sijaan yritetään rakentaa tarinaa, joka jää valitettavan ontoksi. ”Tosielämän” hahmot ovat kiinnostavia ja ns. todellisuuteen ollaan panostettu elokuvassa enemmän kuin viimeksi. Rusinat eivät kuitenkaan mene tasan, sillä nyt videopelimaailma tuntuu hieman tylsemmältä.
Tällä kertaa videopelissä ei seikkailla viidakossa, joten seikkailu ei ole väritykseltään yhtä kirkas. Tapahtumapaikat vaihtelevat radikaalisti. Paikkoina toimivat muun muassa aavikko, lumiset vuoret ja hurjat rotkot. Maisemat ovat näyttäviä, ja niin on varmasti myös tietokone, jolla ne on renderöity.
Elokuvassa on hurja määrä digiefektejä, jotka näyttävät varsin hyvältä. Ne myös istuvat elokuvaan hyvin, sillä ollaanhan siinä valtaosa ajasta pelin sisällä.
Juonessa tehdään välillä kyseenalaisia ratkaisuja. Yhtenä niistä mainittakoon se, että yksi päähenkilöistä vain päätti käydä hakemassa aiemmin rikotun Jumanji-pelikonsolin kasatakseen sen uudelleen. MITÄ? MIKSI? Eikö se muka aiheuttanut tarpeeksi harmia viimeksi?
Kokonaisuudessa elokuva on kuitenkin tasainen viihdepläjäys, joka tekee tehtävänsä. Se olisi voinut olla rutkasti parempi monella tasolla, mutta hei – kuka odottaa tämänlaiselta elokuvalta jotain syvää merkitystä?
No minä, ja nyt vähän harmittaa.