Oliko Friends-sarjassa päähahmoa? Väitetysti oli!

Tämäkin on nyt tutkittu.

27.12.2018 16:03

Friends-sarjan näyttelijöitä on yleensä pidetty tasaveroisina. Heistä ei ole ollut tapana nostaa ketään päätähdeksi.

Datatutkija Yashu Seth on kuitenkin eri mieltä. Hän on löytänyt mielestään shown päätähden.

Seth selvitti asian tutkimalla sarjan kaikki 10 kautta ja käytti erilaisia parametreja löytääkseen näyttelijän, joka nousi eniten esiin. Tutkittaviin seikkoihin kuului ainakin hahmon repliikkien määrä, sanojen määrä sekä ruutuaika.

Sethin mukaan päätähdeksi nousee näin David Schwimmer (Ross). Chandlerilla oli eniten yleistä ruutuaikaa, mutta Ross nousi esiin ruutuajalla, jossa hän oli kuvan keskipisteenä – muut eivät päässeet lähellekään samaa. Rachel puolestaan mainittiin sarjassa useiten, mutta vain kolme kertaa useammin kuin Ross.

Lähimmäksi Rossin dominointia pääsi Rachel.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia