Oliko Robin Hood oikeasti olemassa? Legendaarinen tarina heräsi jälleen henkiin

Köyhiltä rikkaille ja niin edelleen…

10.9.2018 07:03

Mirror-lehti pureutui kiinni kiinnostavaan asiaan – oliko Robin Hood oikeasti olemassa? Legendaarinen tarina jousimiehestä, joka ryöstää rikkailta ja lahjoittaa köyhille on poikinut jo ties kuinka monta elokuvaa – ja lisää on tulossa.

Marraskuussa valkokankaille saapuu Robin Hood -leffa, jossa nähdään muun muassa Taron Egerton, Jamie Foxx, Jamie Dornan ja Tim Minchin. Viimeisin ison budjetin elokuva aiheesta oli Ridley Scottin ohjaama Robin Hood (2010). Sen pääosissa nähtiin Russell Crowe ja Cate Blanchett. Myös nyt julkaistavaa leffaa on ”mielikuvituksellisesti” paiskattu nimellä Robin Hood.

Yllättävää kyllä, historioitsijat ovat pitkälti sitä mieltä, että Robin Hood oli olemassa. Yksityiskohdat ovat kuitenkin häilyviä, eikä sankaria ole osattu sijoittaa varmuudella edes oikealle vuosisadalle. Tiettävästi Hood vaikutti 1100- tai 1200-luvuilla.

Myös kuvaukset Hoodin persoonasta vaihtelevat. Joskus häntä on kuvattu aristokraattisen oloiseksi lainsuojattomaksi, joskus puolestaan ihan aidoksi aristokraatiksi. Hän on kuvailtu myös talonpojaksi, ritariksi sekä entiseksi aristokraatiksi.

Todisteita Hoodin olemassaolosta on saatu muun muassa balladeista, joita tehtiin 1300- ja 1400-luvuilla. Ne kertoivat väkivaltaisesta talonpojasta, joka asui Sherwoodin metsässä jenginsä kanssa ottaen tasaiseen tahtiin yhteen Nottinghamin sheriffin kanssa. Myös katolisen kirkon aineistosta lötyy Robin Hoodin kaltainen hahmo.

Robin Hoodin olemassaolo ei ole 100 prosenttisen varmaa, mutta varmaa on, että joku rohkea kapinallinen eli 1100- tai 1200-luvulla yhteiskunnan ulkopuolella, taistellen Nottinghamin sheriffiä vastaan.

Lähde: Mirror

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia