Onko Miyazakin legendaarinen Ghibli-studio lopettamassa toimintansa?

4.8.2014 09:37

Hayao Miyazakin perustama japanilainen Ghibli-animaatiostudio on lopettamassa toimintansa, mikäli asiasta kiertävät uutisjutut pitävät paikkansa. Asiasta kertoo muun muassa elokuva-alan verkkosivusto Thompson on Hollywood.

Sunnuntaina verkossa lähti liikkeelle englanninkielinen käännös Ghibli-studion johtajan Toshio Suzukin Japanin televisiossa tehdyssä ilmoituksesta, josta kirjoitettiin myös Ghibli-studion blogissa. Suzukin mukaan Ghiblin animaatio-osaston toiminta lopetetaan. Uutista ei kuitenkaan ole vahvistettu, ja esimerkiksi Variety-lehden mukaan kyse on vain siitä, että studio pitää taukoa elokuvien tuottamisesta.

Ghiblin uusin elokuva When Marnie Was There sai ensi-iltansa Japanissa heinäkuussa. Jo viime vuodesta alkaen on liikkunut huhuja studion sulkemisesta, kun studion voimahahmo Miyazaki ilmoitti jäävänsä eläkkeelle. Samalla Suzukista tuli pääjohtaja.

Mikäli tiedot lopettamisesta pitävät paikkansa, Ghibli keskittyy jatkossa vain valvomaan aiempien elokuviensa ja tuotemerkkiensä oikeuksia ja jakelua.

(Episodi/JH)

 Uutista päivitetty 4.8.2014 klo 10.00

Lisää luettavaa