Oscar-palkittu ohjaaja pidätettiin – Syytetään kaksi päivää kestäneestä seksuaalisesta väkivallasta, hylkäsi uhrinsa lentokentälle

Järkyttäviä syytöksiä.

26.6.2022 22:30

Reuters uutisoi, että Oscar-palkittu ohjaaja ja käsikirjoittaja Paul Haggis on pidätetty Italiassa. Häntä epäillään seksuaalisesta väkivallasta ja vammojen tuottamisesta.

Tietojen mukaan Haggis oli tavannut maassa vierailun aikana naisen, jota oli pakottanut seksuaalisiin tekoihin kahden päivän ajan. Väitettyjen tekojen jälkeen ohjaajan sanotaan ajaneen naisen lentokentälle ja jättänyt sinne. Uhrin sanotaan olleen sekavassa tilassa ja huonossa fyysisessä kunnossa, kun hänet löydettiin.

Haggisin asianajaja kieltää tapahtuneen. Tällä hetkellä ohjaaja on kotiarestissa ja häntä kuulustellaan. Haggista on myös aiemmin syytetty kahdesta raiskauksesta ja seksuaalisesta häirinnästä.

Haggis on voittanut kaksi Oscaria elokuvasta Crash: parhaasta elokuvasta ja käsikirjoituksesta. Sen lisäksi hän on käsikirjoittanut Clint Eastwoodin Million Dollar Babyn ja Isiemme liput. Haggis on ohjannut ja käsikirjoittanut In the Valley of Elahin.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia