Ovatko Tenet ja Wonder Woman 1984 taas siirtouhan alla? – AT&T:n talouspäällikkö vihjaili viivästyksistä

Jahas. Katsotaan miten käy.

13.8.2020 23:31

Warner Bros. -studion tulevat elokuvat ovat siirtouhan alla (taas). Lähes kaikki Hollywoodin jättiprojektit on jo siirretty joko suoraan ensi vuodelle tai myöhemmälle tätä vuotta.

Nyt kuitenkin vihjaillaan uusista viivästyksistä, kun koronatilanne pahenee. AT&T:n talouspäällikkö John Stephens piti puheen Oppenheimer Virtual Technology -konferenssissa ja vihjaili Warnerin elokuvien uusista viivästyksistä.

AT&T osti Time Warnerin vuonna 2016, jonka pohjalta syntyi WarnerMedia, jonka sisaryhtiö Warner Bros. on.

Stephensiltä kysyttiin studion tulevista elokuvista, johon hän vastasi seuraavanlaisesti.

– En ole lainkaan varma, miten niiden käy. On kuitenkin melko varmaa, että jotkin julkaisut viivästyvät lisää.

Stephens ei maininnut elokuvia, mutta Warnerin seuraavat elokuvat ovat pian ensi-iltansa saava Christopher Nolanin Tenet sekä lokakuussa ensi-iltansa saava Wonder Woman 1984.

Warnerilla on varmasti huomattu paheneva koronatilanne maailmalla.

Lähde: Epicstream

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia