Robert Pattinson teki Tenetin hullun autostuntin – kertoo nyt pelottavasta kokemuksestaan

Huh, siellä on ollut kumpainenkin Tenetin näyttelijöistä melkoisessa paineessa.

12.8.2020 16:41

Ihmiset haluaisivat jo nähdä Robert Pattinsonin Batmanin, mutta sitä ennen näemme Christopher Nolanin Tenetin – ilmeisesti vieläpä elokuvateattereissa, sillä lipunmyynti alkoi tänään.

Nolan on tunnettu siitä, ettei hän haluaa kuvata mahdollisimman paljon oikeasti, realistisesti. Hän jopa välttelee erikoisefektien käyttöä.

Niinpä Pattinson joutui Virossa tilanteeseen, jossa hän joutui itse tekemään oman autostunttinsa.

– Elokuvassa on kohtaus, jossa ajoin kahdeksisen kilometriä virolaisella moottoritiellä satojen muiden autojen seassa. [Pääosanäyttelijä] John David istuu viereeni pelkääjän paikalle ja Chris [Nolan] sanoo vain, että ”seuraa kamera-autoa. Ota iisisti ensimmäisellä kerralla.” John David kääntyy puoleeni ja kysyy: ”Oletko erityisen hyvä kuski vai mitä ihmettä?” Paskon siinä siis housuuni, kun ajan sataakolmeakymppiä autojen väleissä, ja Nolan on vain rennosti, että normipäivä, Pattinson kertoo.

Kuulostaa todella pelottavalta kokemukselta.

Lähde: Cinemablend

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia