Etsi
Sai sentään positiivisemman vastaanoton Café Society -elokuvasta.
Tänään nähdään televisiossa sarjamurhaajatrilleri Uhrilampaat. Elokuva voitti vuonna 1992 viisi keskeistä Oscar-palkintoa: paras elokuva, paras ohjaus (Jonathan Demme), miespääosa (Anthony Hopkins), naispääosa (Jodie Foster) ja käsikirjoitus (Ted Tally).
Kenties parempiakin tapoja mainostaa liiketoimintaa löytyy.
Surkean vastaanoton saaneen Batman v Superman: Dawn of Justicen jälkeen Warner Bros. ja DC lataavat hurjat odotukset syksyllä ensi-iltansa saavan Suicide Squadin harteille.
The Nice Guys -elokuvansa puolesta pressihommia tekevä Shane Black on puhunut myös kivikkoisen Iron Man 3 -elokuvan tuotannosta.
Ian McShane, Lovejoynakin tunnettu brittinäyttelijä, väitti jokin aika sitten, että Game of Thrones on pelkkiä tissejä ja lohikäärmeitä. Mitäköhän mieltä McShane olisi lohikäärmeiden äidin nakuilusta?
Naisnäyttelijöiden oma ryöstökeikka on kiinnittämässä toista supertähteä kaartiinsa.
Parhaillaan Australiassa kuvauksissa oleva Michael Fassbender on Inquirerin haastattelussa puhunut tulevasta Alien-elokuvasta ja Ridley Scottin kanssa työskentelemisestä.
Kaikki ovat kuulleet Figrin D’an and the Modal Nodesin kuuluisimman biisin.
Näyttelijä Susan Sarandonin mielestä kampanjointi Oscareita varten on mennyt aivan liiallisuuksiin. Sarandon kertoi näkemyksistään Cannesin elokuvafestivaaleilla Varietylle.
Game of Thronesin kuudes kausi etenee, ja suosikkisarjan viimeisin jakso on kirjaimellisesti sytyttänyt sosiaalisen median liekkeihin. Emme halua paljastaa, mitä jaksossa tapahtuu, mutta massiivinen spoilerivaroitus on silti paikallaan. Lopeta lukeminen tähän, jos et halua tietää enempää.
Suomen suurin elokuvateatterisali, Tennispalatsin sali 1 suljetaan tänään 16. toukokuuta perusteellisen remontin ajaksi. Sali avataan yleisölle jälleen Independence Day: Uusi uhka -elokuvan ensi-illan merkeissä 29. kesäkuuta.
Vuosien odotuksen jälkeen Trainspotting saa vihdoin jatkoa.