Papit antoivat katsojille psykologista tukea kehutun kauhuelokuvan järkyttävyyden vuoksi – löytyy vielä hetken Netflixistä

IMDb-arvosana on 7,5.

23.2.2021 05:30

Netflixin valikoimassa on vielä hetkisen paremmanpuoleinen kauhuelokuva Kirottu (2013).

Väitettyihin tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa kerrotaan hiuksia nostattava tarina perheestä, joka löytää maatilaltaan jotain yliluonnollista. Hätiin saapuu paranormaaleja ilmiöitä tutkiva pariskunta, joka yrittää auttaa.

Episodin neljän tähden arvostelussa tuumittiin näin:

”Odotukset Kirottua kohtaan eivät lähtökohtaisesti olleet kovin korkeat viime vuosien heikkojen elokuvien jatkumon johdosta. Mutta elokuva toimii. Kaikki osaset ikään kuin loksahtelevat kohdilleen, vaikka keitos koostuukin mitä tutuimmista aineksista. Käsikirjoitus keskittyy juuri oleelliseen malttaen kehittyä mutta ei jää silti junnaamaan. Kiitos tästä kuuluu veljeksille Chad ja Carey Hayes, jotka ovat elokuvan käsikirjoittaneet. Ensimmäisen Sawelokuvan ohjannut James Wan pitää ohjakset hienosti käsissään, samoin kuin kaikki näyttelijätkin. Kauhuelokuvissa pöö-säikyttelyjä ei voi välttää, mutta tässä elokuvassa ne on tehty tyylikkäästi. Samoin 1970-luvun alun ajankuvaa on mukava katsoa. Ed Warrenia esittävä Patrick Wilson on Wanille tuttu hänen ohjaamastaan Riivatusta (2010), joka liikuskelee samoilla alueilla Kirotun kanssa. Se päätyi Suomessa suoraan dvd-levitykseen.”

Katsojat kertoivat Filippiineillä tunteneensa oudon, negatiivisen läsnäolon elokuvan katsomisen jälkeen. Jotkut paikalliset elokuvateatterit palkkasivatkin pappeja siunaamaan katsojat ennen elokuvan näyttämistä. Papit antoivat myös henkistä ja psykologista apua katsojille.

Elokuva poistuu suoratoistopalvelusta 26.2.2020. Alla traileri.

Katso myös: Top 10: Pelottavin kauhuelokuva löytyi? Tutkimuksessa mitattiin sydämensykettä ja esitettiin parhaat kauhuelokuvat | Episodi.fi

Lähde: IMDb

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia