Polanskin tulevaan elokuvaan mielenkiintoisia nimiä

23.9.2010 22:25

Roman Polanski on kerännyt nimekkään näyttelijäkaartin seuraavaan elokuvaansa God of Carnage.

Mukaan on kiinnitetty naispääosiin Kate Winslet ja Jodie Foster. Miesnäyttelijöinä nähdään Christoph Waltz (Inglourious Basterds) ja Matt Dillon (Crash), jotka esittävät naisten aviomiehiä.

God of Carnage kertoo kahdesta pariskunnasta, jotka tapaavat selvittääkseen jälkikasvunsa tappelua koulun pihalla. Tapaaminen puhkaisee elämäänsä tyytymättömien avioparien ongelmat päivänvaloon.

Mielenkiintoiseksi helmikuussa alkavat kuvaukset tekee se, että tapahtumat sijoittuvat Brooklyniin, mutta elokuva kuvataan Pariisissa. Polanskilla ei ole ollut asiaa USA:han vuoden 1977 jälkeen, jolloin häntä vastaan nostettiin syyte alaikäisen hyväksikäytöstä.

God of Carnage on aiemmin saanut 452 Broadway-esitystä ja palkittu Tony Awardsissa muun muassa parhaan näytelmän palkinnolla.

Lähde: Deadline.com

Lisää luettavaa