Poliisi ryhtyy erikoistoimenpiteisiin Joker-elokuvan vuoksi

Viranomaiset ovat varuillaan.

28.9.2019 20:03

Joker-elokuva on herättänyt huolta jo etukäteen. Taustalla on sekä elokuvan sisältö sekä Auroran vuoden 2012 elokuvateatteriammuskelu, jossa tekijänä oli Jokeriksi pukeutunut mies.

FBI ja Yhdysvaltain armeija on jo ilmoittanut henkilöstölleen, että elokuvan ensi-iltaan saattaa liittyä mahdollisia riskejä. Nyt myös Los Angelesin poliisi LAPD aikoo reagoida.

– Los Angelesin poliisilaitos on tietoinen kansalaisten huolista ja Joker-ensi-iltaan liittyvistä merkityksistä. Los Angelesin alueella ei ole mitään uskottavia uhkia, mutta poliisi on selkeästi näkyvillä teattereiden liepeillä ensi-iltana, LAPD tiedotti.

Kerroimme aiemmin, että klovniasuja ei saa käyttää ensi-illoissa.

Lisää luettavaa