Rakasta mut mureaksi! – Elvis saapuu pian HBO Maxiin

Kohta sitä saa!

26.8.2022 14:37

Oscar-ehdokas Baz Luhrmann tekee näyttäviä spektaakkeleita, eikä uunituore Elvis-elokuva ole poikkeus. Elvis-leffa kertoo maailman suurimman rokkarin elämästä ja kuolemasta.

Pääosassa nähdään upea Austin Butler ja eversti Tom Parkerina Tom Hanks. Priscillaa näyttelee Olivia DeJonge.

Muissa rooleissa ovat muun muassa Helen Thomson, Richard Roxburgh, Luke Bracey, Natasha Bassett ja David Benham.

Episodin arviossa sanottiin muun muassa seuraavaa:

”Spektaakkeli kyllä poksahtelee ja viihdyttää. Se ei ole yhtä ikoninen kuin Moulin Rouge! ja Luhrmann joutuu pitämään jalkojaan enemmän maan pinnalla, mutta hän osaa silti kuvat dynaamisia kohtauksia. Elvis on överi, sitten surullinen, sitten riemastuttavan älyvapaa tyttöjen järkyttyessä suustaan tulevista kontrolloimattomista kirkaisuista Elviksen noustessa lavalle – kuin kyse olisi jonkinlaisesta musikaaliversiosta Touretten syndroomasta.”

Elvis HBO Maxissa 2. syyskuuta alkaen.

Tsekkaa traileri täältä.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia