Rakastetun tv-sarjan pohjalta tehtävä elokuva tulossa nopeammin kuin uskoitkaan

Crawleyn suvun sekä näiden palvelijoiden elämästä 1900-luvun alkupuolella kertova Downton Abbey jatkunee valkokankaalla.

Pitkään puheissa ollut Downton Abbey -elokuva saattaa olla jo tekeillä, vihjaa yksi sarjan päätähdistä.

Hovimestari Mr. Carsonia näyttelevä Jim Carter puhui tuoreessa radiohaastattelussa tekemästään radiodokumentista, jonka tuotannon aikana näyttelijän piti olla Hollywoodissa ”Downton-asioilla”.

Carterin puheet ovat vahva osoitus siitä, että huippusuosittuun sarjaan perustuva elokuva on todella toteutumassa, ehkä jopa kameroiden edessä, eikä ainoastaan puheiden tasolla.

Julian Fellowesin (Gosford Park) luoma Downton Abbey pyöri kuuden kauden verran vuosina 2010-2015. Sarja sekä sen näyttelijät ovat voittaneet lukuisia palkintoja niin kotimaassaan kuin Yhdysvalloissakin.

Lähde: Huffington Post

Aiheeseen liittyvät jutut