Saiko Tom Hardy potkut vuosia kestäneestä projektista? – Kingsman-tähti tilalle

Elokuva legendaarisesta muusikosta on ollut tuotannossa jo vuosia.

20.7.2017 20:22

Kuten The Playlist huomauttaa, musiikkielokuvia on erittäin hankala tehdä. Oscar-palkitun muusikon Elton Johnin elämästä kertovan Rocketmanin kuvaukset oli tarkoitus aloittaa jo vuonna 2014, mutta Elton Johnin rooliin pestattu Tom Hardy ei ole erityisen hyvä laulaja. Ilmeisesti laulutunnit eivät auttaneet ja projekti jäi jäihin.

Uutena sir Eltonina nähdään Kingsman-elokuvista tähtiin ponnahtanut Taron Egerton, joka nähtiin myös Eddie the Eagle -elokuvan nimiroolissa. Dexter Fletcher, joka ohjasi Eddie the Eaglen, ohjaa myös Rocketmanin. Ilmeisesti Egertonin kyvyt uuden Kingsman: The Golden Circlen kuvauksissa häikäisivät ohjaaja Matthew Vaughnin ja elokuvassa näyttelevän Elton Johnin itsensä, sillä molemmat toimivat myös Rocketmanin tuottajina. Playlistin mukaan Egerton on myös musiikillisesti nopea oppimaan.

Rocketmanin on käsikirjoittanut Lee Hall, joka muistetaan mm. Billy Elliotin ja Sotahevosen käsikirjoittajana.

Kuva elokuvasta Kingsman

Lisää luettavaa