Scarlett Johansson joutui taas nettilynkkauksen kohteeksi – ei saisi näytellä transihmistä tulevassa elokuvassa

Ensin keskustelua aiheutti Ghost in the Shellin valkopesu, koska Scarlett Johansson näytteli siinä japanilaissyntyistä naista, nyt tulevan elokuvan transsukupuolisuus. Taas mennään.

Ei ole leffatähdilläkään helppoa, kun nykyään ihmiset joutuvat niin helposti internetin lynkkausvoimien alle.

Scarlett Johansson palkattiin Ghost in the Shell -ohjaajaa Rupert Sandersin tulevaan tositapahtumiin perustuvaan Rub & Tug -elokuvaan, joka kertoo Dante ”Tex” Gillistä (syntyjään Jean Gill) hierontalaitoksen omistajasta 1970- ja 1980-luvuilla. Hän oli myös rikospomo, joka johti kaupungin laittomia hierontalaitoksia.

Kuolinilmoituksessa Gilliä kuvailtiin sanoin ”hän oli nainen, joka halusi tulla tunnetuksi miehenä”. Paikallisen lehden mukaan Gill oli aloittanut sukupuolenkorjaushoidon ennen kuolemaansa.

Nettivoimat ottivat Scarlettin kohteeksi ja syyttävät näyttelijätärtä muun muassa siitä, että hän vei joltain transihmiseltä työpaikan, koska ei itse ole sellainen.

Scarlettin vastaus edustajansa kautta on lyhyt mutta napakka:

– Kaikki tällaiset kysymykset voi esittää suoraan Jeffrey Tamborin, Jared Leton tai Felicity Huffmanin edustajille.

Alla twiittejä raivostuneilta ihmisiltä.

Lähde: The Wrap

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut