Scream 6 sai julkaisupäivän – kiljumaan päästään taas jo ensi vuonna!

Ghostfacen seikkailut jatkuvat.

19.3.2022 13:00

Mukavia uutisia kauhun ja slashereiden ystäville! Helmikuussa Suomen ensi-iltansa saanut Scream on vetänyt yleisöä teattereihin siihen malliin ympäri maailmaa, että jatko-osaa on lähdetty kehittelemään rivakkaasti. Paramaount onkin nyt julkistanut kuudennen elokuvan saapuvan katsottavaksi jo vain vuoden päästä, 31. maaliskuuta 2023.

Tulevalla uudella Ghostface-murhamysteerillä ei vielä toistaiseksi ole virallista nimeä. Paramount ja Spy Glass jatkavat kuitenkin sen parissa tuotantoyhteistyötään ja uusimman osan ohjanneet Matt Bettinelli-Olpin ja Tyler Gillett palaavat myöskin takaisin projektia varten. Uusimman osan kynäilleet James Vanderbuilt ja Guy Busick jatkavat hekin kirjoittamista kuudetta osaa varten.

Sarjan requelina eli rebootin ja jatko-osan sekoituksena toiminut Scream on onnistunut keräämään lippukassoilla jo hienot 139,5 miljoonaa dollaria. Sen tuotanto toteutettiin vain 25 miljoonalla, joten elokuva on maksanut itsensä takaisin moninkertaisesti. Edellisistä osista tuttujen Neve Campbellin, Courteney Coxin ja David Arquettin lisäksi sen pääosissa nähtiin Jack Quaid, Jenna Ortega ja Melissa Barrera.

Lue Episodin arvio Screamista täältä ja katso traileri alta.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa