Sinisen vauhtisiilin leffa oli menestys! Sonic the Movie saa jatkoa

Mahtavaa! Elokuva oli yllättävän hauska.

29.5.2020 12:11

Sonic the Movie -elokuvan tuotanto oli melko ongelmallinen. Leffan traileri aiheutti niin valtavan vastareaktion, että tuottajat päättivät tehdä koko siilin uudelleen leffaa varten.

Lopulta siilistä tehtiin peleille uskollisempi versio ja fanitkin rauhoittuivat. Eikä elokuvastakaan lopulta tullut hullumpi.

Myös fanit löysivät Sonicin, joten tietenkin se saa jatkoa – jäihän elokuva myös cliffhangeriin.

Sekä elokuvan pääosanäyttelijä Ben Schwartz että ohjaaja Jeff Fowler ovat odotetusti innoissaan.

Lähde: Comicbook

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia