Taika Waititin hulvaton tviitti sai Oscar-spekulaatiot liikkeelle – tätä harva on tullut ajatelleeksi

AOP

Saa nähdä kuinka käy.

Harva on ehkä ajatellut ensi vuoden Oscar-gaalaa, sillä suurempiakin huolen aiheita on. Ohjaaja Taika Waititi kuitenkin nosti relevantin kysymyksen hauskalla tviitillä pinnalle.

Waititi kirjoittaa: ”Ainakin edes Oscarit ovat ensi vuonna vain 30 minuutin mittaiset”. Se kirvoitti Twitter-kansan vitsailemaan yhdessä, mitkä elokuvat tullaan palkitsemaan koronavuoden parhaina elokuvina, kun ensi-illassa ehti olla vain pari kuukautta elokuvia.

Käsikirjoittaja Ben Mekler sen sijaan ehti onnitella Sonic the Movieta, ikään kuin se olisi toistaiseksi vuoden paras elokuva.

Toisaalta tilanteen voi nähdä myös kuten muuan John Dickie: ”Tai neljän tunnin mittainen kuolemien osuudella”. Tällä Dickie viittaa tietysti jokavuotiseen In Memoriam -segmenttiin, jossa muistellaan edellisenä vuonna kuolleita taiteilijoita.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut