Hollywood-studiot perustavat työryhmän koronaviruksen vuoksi – huolestuneisuutta ilmassa

Nyt ei seisota tumput suorina.

Koronavirus aiheuttaa maailmanlaajuisia vaikutuksia, eikä Hollywoodkaan välty niiltä. Esimerkiksi Tom Cruise joutui poistumaan Italiasta ja jättämään Mission Impossible -kuvaukset kesken.

Kiinassa puolestaan on peruttu No Time to Die -Bond-elokuvan ja Sonic the Hedgehogin ensi-illat. Odotettavissa on jopa miljardien dollareiden menetykset kiinalaisten elokuvateattereiden sulkemisen vuoksi.

Hollywoodin elokuvastudiot ovat huolestuneet niin paljon, että he aikovat perustaa yhteisen työryhmän pohtimaan koronaviruksen vaikutuksia. Raportoidusti työryhmä miettii seurauksia sekä talouteen että henkilöstöön.

Yksi selvitettävä pulma on, miten studiot auttavat ulkomailla olevia työntekijöitään. Etätyömahdollisuudet ovat niin ikään asialistalla.

Disneyltä on tulossa uusintaversio elokuvasta Mulan, joka on tehty Kiinan markkinoita silmällä pitäen. Viihdejätin strategia sen julkaisemisessa toiminee epidemian aikana mallina muillekin studioille.

Lähde: Screen Rant

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut