Sodankylän elokuvajuhlat alkavat tänään

Sodankylän elokuvajuhlien avajaispäivässä nähdään kotimainen ensi-ilta, Oscar-palkittu trilleri ja ilmaisia lyhytelokuvanäytöksiä.

12.6.2019 13:10

Sodankylän elokuvajuhlien avajaisnäytös pyörähtää käyntiin elokuvateatteri Lapinsuussa kello 20. Brasilian kansainvälisesti menestyneimpiin ohjaajiin lukeutuva Fernando Meirelles saapuu avajaisnäytökseen esittelemään kansainvälisen menestyksensä sinetöineen trillerin Uskollinen puutarhuri (2005). John le Carrén kirjaan pohjaavan elokuvan pääosissa nähdään Ralph Fiennes ja roolistaan Oscarilla palkittu Rachel Weisz.

Sodankylän elokuvajuhlien uuteen teatteriin Kitisen kinoon pääsee tutustumaan heti avajaispäivänä keskiviikkona 12.6., kun ilmaiset lyhytelokuvanäytökset pyörähtävät käyntiin klo 12.15.

Ohjaaja J-P Valkeapää saapuu esittelemään Cannesissa vastikään nähdyn uutuutensa Koirat eivät käytä housuja, joka saa Sodankylässä Suomen ensi-iltansa. Suomen ensi-illoissa nähdään myös Arttu Haglundin indie-tuotanto Poissa ja Mikko Mattilan Pekka Myllykoskesta kertova Mystinen metsätyömies -dokumenttielokuva.

Keskiviikkoyönä elokuvajuhlien Isossa teltassa eurooppalaisten mestariohjaajien varhaiskomedioiden sarja starttaa Emir Kusturican elokuvalla Musta kissa, valkoinen kissa.

Viisipäiväisellä festivaalilla nautitaan myös uuden elokuvan helmistä, leffaraadista ja kuriositeeteista. Festivaalin ohjelmistosta vastaa elokuvajuhlien taiteellinen toimikunta, johon kuuluvat Aki Kaurismäki, Mika Kaurismäki sekä festivaalin taiteellinen johtaja Timo Malmi. Koko ohjelmisto näytösaikoineen löytyy festivaalin verkkosivuilta.

Lisää luettavaa