Sodankylän elokuvajuhlilla pureudutaan espanjalaisen BAFTA-voittajan monipuoliseen tuotantoon

Elokuvajuhlat järjestetään jo 32. kerran.

27.4.2017 17:06

Sodankylään saapuu jälleen kova kattaus elokuvantekijöitä. Festivaalien tähtivieraana toimii espanjalainen Carlos Saura, jonka ura on jatkunut jo yli puoli vuosisataa. Hänen tunnetuimmat elokuvansa ovat Cría cuervos… korppi sylissä (1976), Carmen (1983), Tango (1998) sekä ¡Ay, Carmela! (1990). Ohjaaja-käsikirjoittajan tuotoksia nähdään elokuvajuhlilla eri vuosikymmeniltä.

Saura voitti parhaan vieraskielisen elokuvan Bafta-palkinnon vuonna 1986 valmistuneella Carmen-leffallaan.

Hänen lisäkseen Sodankylään saapuu ranskalainen ohjaajatulokas Bertrand Bonello, jonka elokuviin lukeutuu vuoden 2014 Saint Laurent sekä 2016 ensi-iltansa saanut Nocturama.

Skandinavista väriä tuo mukanaan tanskalainen Per Fly, jolle on myönnetty Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto leffasta Tappo. Flyn tuotannosta festivaaleilla nähdään vuonna 2013 valmistunut Monica Z.

Jo Neuvostoliiton aikoina käsikirjoittanut Aleksandr Mindadze esittelee viimeaikaisia elokuviaan, kuten Raivo (2007), Lauantai (2011) sekä Kelpo Hans, rakas Pjotr (2015).

Yhdysvalloissa asuva Gabe Klinge voitti heti ensimmäisellä teoksellaan Venetsian filmijuhlien parhaan dokumenttielokuvan palkinnon. Nyt ohjaaja tuo Sodankylään hänen ensimmäisen fiktioelokuvansa Porto (2016), jonka pääosaa esittää viime vuonna tapaturmassa menehtynyt Anton Yelchin.

Lisäksi Suomeen saapuu saksalaisien tv-elokuvien ja -sarjojen parissa pitkään työskennellyt Kai Wessel, joka esittelee natsien mielisairaalasta kertovan elokuvansa Fog in August (2016).

Kotimaiset vieraat sekä elokuvajuhlien koko ohjelmisto julkaistaan myöhemmin. Sodankylän elokuvajuhlat järjestetään 14–18.6.2017.

Lisää luettavaa