Solar Filmsin uusi elokuva kuvataan ilman säätiön tukea

17.5.2010 13:21

Ohjaaja Aleksi Mäkelä kuvaa uuden elokuvansa Kotirauhan kesä-heinäkuussa. Keskeisissä rooleissa ovat Samuli Edelmann, Katariina Kaitue, Santeri Kinnunen, Kerli Kyllönen ja Kristo Salminen.

Marko Leinon sekä romaaniksi että elokuvaksi kirjoittama tarina kertoo velkaisen pohjalaisen rakentajan syöksykierteestä unelmien pilvestä kohti pohjamutaa. Kotirauha on Aleksi Mäkelän kymmenes pitkä elokuva. Sen ensi-ilta on helmikuussa 2011. Tapahtumat sijoittuvat Vaasaan.

Tuottajayhtiö Solar Films joutuu kuvaamaan Kotirauhan ilman elokuvasäätiön tuotantotukea, jota on luvassa vasta ensi vuonna. Mäkelän edellisen elokuvan Rööperin kohdalla kävi samalla tavalla. Se oli viime vuoden katsotuin kotimainen ja sai tuotantotuen vasta valmistumisensa jälkeen.

Kotirauha kertoo Sami Luodosta (Samuli Edelmann), nelikymppisestä perheen isästä, jolla on salainen unelma. Hän haluaa menestyä isänsä lailla ja rakentaa itselleen, vaimolleen Sarille (Katariina Kaitue) ja heidän teini-ikäiselle tyttärelleen Annikalle (Kerli Kyllönen) hulppean talon.

Unelmaan päästäkseen nuorempana jo kerran konkurssin tehnyt Sami perustaa yrityksen, jonka liikeideana on rakentaa ja myydä pientaloja. Talousnäkymät ovat loistavat, eikä mikään voi mennä pieleen. Vai voiko?

Ennen kuin Sami huomaakaan, tilanne on ryöstäytynyt täysin käsistä ja hän on itse keskellä panttivankidraamaa.