Sopranos-tähti kritisoi tapaa, jolla hänen tärkeä hahmonsa kirjoitettiin ulos sarjasta: ”Se tuntui pahalta”

Oscar-ehdokas muistelee aikaansa sarjassa.

28.11.2021 21:31

Näyttelijä Lorraine Bracco nähtiin The Sopranos -sarjassa James Gandolfinin päähahmon, Tony Sopranon, terapeuttina. Bracco antoi Talking Sopranos -podcastille haastattelun, jossa kehuu sarjan pysyneen tasokkaana vielä yli 20 vuoden jälkeen sen ensimmäisestä jaksosta.

Bracco ei kuitenkaan pitänyt tavasta, jolla sarjan luoja David Chase kirjoitti hänen hahmonsa, tohtori Melfin, ulos sarjasta. Jaksossa The Blue Comet Melfi päätti hoitosuhteensa Sopranoon, sen jälkeen kun oli tavannut kollegoitaan illallisilla.

”Minusta tuntui kuin Chase olisi halunnut minut ulos. Olisin halunnut, että kaikella olisi ollut enemmän tarkoitusta”, hän kertoo. Mafiaveljistä Oscar-ehdokkuuden saanut Bracco jatkaa: ”Tarkoitan sitä, että minusta hän todella välitti Tonysta. Vaikka hän oli sekaisin ja vaikkei hän olisi koskaan saanut asioitaan järjestykseen. Minusta Melfi todella välitti hänestä. Et vietä seitsemää vuotta jonkun kanssa ja lopulta vain hankkiudu hänestä eroon. Minusta se tuntui pahalta.”

Lisää luettavaa