Sopranos-luoja avasi sarjan mustan ruudun mysteeriä – näin Tony Sopranolle piti käydä

Chasea ärsytti ihmisten reaktiot.

4.11.2021 10:44

Suositun Sopranos-sarjan katsojat jäivät ihmettelemään viimeisen jakson lopussa mustaa ruutua. Ilmassa oli aineksia, että päähenkilö Tony Sopranon henki on hiuskarvan varassa, mutta loppu jätettiin mustan ruudun avulla avoimeksi. Sarjan luoja David Chase paljasti nyt, mitä hänellä oli suunnitelmissa kyseisen gangsteripomon varalle.

Chase kertoi, ettei hänen mielessään ollut aluksi päättää loppua mustaan ruutuun. Sen sijaan hänellä oli pitkään suunnitelmissa kohtaus, jossa Tony ajaa autolla tapaamiseen New Yorkiin.

– Jokaisen jakson alussa hän palaa New Yorkista New Jerseyhin, ja viimeinen kohtaus olisi voinut olla hänen matkansa New Jerseystä takaisin New Yorkiin tapaamiseen, jossa hänet tapetaan, Chase sanoi.

Chase kuitenkin vaikutti muuttaneen mieltään ajaessaan autolla Ocean Park Boulevardilla, jossa hän näki pienen ravintolan.

– Se oli ikään kuin tönö, joka tarjoili aamiaista. Jostain syystä ajattelin: ”Tonyn pitäisi mennä tuollaiseen paikkaan.” Miksi? En tiedä. Se oli noin kahta vuotta aiemmin (ennen sarjan loppukohtauksen kuvausta), Chase muisteli.

Sarjan luoja antoi ymmärtää olleensa ärsyyntynyt siitä, että ihmiset halusivat televisiosta seuraamansa gangsterin hengiltä.

– En arvannut ollenkaan, että loppu aiheuttaisi niin paljon mekkalaa, Chase sanoi.

– Se oli ärsyttävää, että monet ihmiset halusivat nähdä Tonyn kuolevan. He halusivat hänet naamalleen linguineen (pastaan). Se vaivasi minua, luoja jatkoi.

– Minä ajattelin: ”Herranen aika, olette katsoneet tätä kaveria seitsemän vuotta tietäen, että hän on rikollinen. Älkää sanoko minulle, ettette rakasta häntä jollain tapaa, älkää sanoko, ettette ole hänen puolellaan jollain lailla. Ja nyt haluatte hänet tapettavan? Haluatte oikeuden toteutuvan? Te olette rikollisia katsottuanne tätä paskaa seitsemän vuotta.” Se vaivasi minua, kyllä, Chase sanoi.

Sarjan luojan haastattelusta voi päätellä, että syystä tai toisesta loppuun valikoitui musta ruutu, vaikka hänen oli tarkoitus näyttää Tonyn kuolema tapaamisessa New Yorkissa. Edelleen vaikuttaa olevan epäselvää, miten tarkalleen Chase päätyi mustaan ruutuun.

Chase vaikuttaa halunneen jättää lopun ainakin katsojille avoimeksi, vaikka kuolema jo leijui gangsterin pään yläpuolella. Hänen omassa mielessään Sopranon kohtalo lienee selvä – hänet tapettiin.

Chasen viimeisin projekti on Sopranosin esiosana toimiva elokuva The Many Saints of Newark. Tony Sopranoa näyttelee siinä James Gandolfinin poika Michael Gandolfini. Alla elokuvan traileri.

Lähde: The Hollywood Reporter

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia