Spiraalikirous aiheuttaa häiritseviä painajaishetkiä tunnetun kauhumangalegenda Junji Iton töihin pohjaavassa uutuussarjassa

Uutta kauhusisältöä syksyyn.

30.9.2024 00:15

Japanilaisen animaation ja kauhun ystäville on nyt tarjolla nannaa, kun häiritsevä uutuussarja Uzumaki on käynnistänyt ensimmäisen tuotantokautensa Max-suoratoistopalvelussa eilen 29. syyskuuta.

Arvostetun kauhumangatekijä Junji Iton sarjakuviin pohjaava sarja seuraa Kurouchu-cho-kaupungin asukkaita, joille kehkeytyy mysteerisen kirouksen seurauksena piinaava pakkomielle spiraalehin. Nuoren Kirien täytyy yhdessä poikaystävänsä selvittää kirouksen alkuperä ja pysäyttää sen eteneminen ennen kuin on liian myöhäistä.

Uzumakia pidetään Iton ehkäpä merkittävimpänä mangana. Se julkaistiin alun perin vuosien 1998 ja 1999 aikana. Tarinan on adaptoinut suoratoistomuotoon aikuisemmalle yleisölle suunnatuista animaatioistaan, kuten Rick and Mortysta, tunnettu Adult Swim -yhtiö.

Mustavalkoisella värimaailmalla toteutetussa animessa tulee olemaan yhteensä neljä jaksoa, jotka ilmestyvät katseltaviksi aina viikoittain, sunnuntaisin. Finaali osuu siis näin ollen sunnuntaille 20. lokakuuta.

Sarjan voi katsella Maxista alkuperäisillä japanilaisilla äänillä tai englanniksi dubattuna versiona.

Katso Uzumakin virallinen traileri alta.

Lisää luettavaa