Eteläkorealainen supersuosikki Squid Game aiheuttaa lisää päänvaivaa alkuperämaassaan. Kerroimme eilen, että sarjaa esittävä suoratoistojätti Netflix on saanut oikeushaasteen paikalliselta internetyhtiöltä suuresti lisääntyneen datanliikenteen vuoksi ja nyt myös eräs Seongjussa asuva mies on saanut tuta sarjan suosion nahoissaan. Hänen puhelinnumeronsa nähdään sarjassa käytetyssä käyntikortissa, jonka avulla pelaajat pääsevät ilmoittautumaan mukaan vaaralliseen peliturnaukseen.
Koska numero näytetään ruudulla selkeästi, tuhannet katsojat ovat päättäneet koettaa soittaa tai tekstata siihen päivittäin sarjan ensi-illan jälkeen (17. syyskuuta). Suurin osa yhteydenottajista tiedustelee pääsyä mukaan sarjan esittelemään peliin. Squid Gamen kasvattaessa alati maailmanlaajuista suosiotaan ei miehen puhelin ole päässyt hiljenemään missään kohtaa päivää. Kertomansa mukaan hän saakin päivittäin jopa yli 4000 puhelua ja viestiä numeroonsa, mikä häiritsee merkittävästi hänen normaalia elämäänsä.
Netflix ja Squid Gamen tuotantotiimi ovat olleet yhteydessä mieheen lunastaakseen tältä kyseisen puhelinnumeron; suoratoistoyhtiön tarjoussumma on noussut raporttien mukaan noin 4200 dollariin. Myös eteläkorealainen presidenttiehdokas on sittemmin astunut tarjouskilpaan huimalla 85 000 dollarin tarjouksella, mutta toistaiseksi kauppoja ei ole kuitenkaan syntynyt. Näytetty numero on ollut eteläkorealaisen miehen käytössä ja linkitettynä hänen yritystoimintaansa viimeisen 10 vuoden ajan, joten siitä luopuminen ei ole täysin yksinkertainen asia.
Nähtäväksi jää, millaista hässäkkää miljoonissa kotitalouksissa katsottu sarja tulee vielä jatkossa aiheuttamaan. Squid Game seuraa joukkoa kovaonnisia ihmisiä, jotka saavat mahdollisuuden kääntää elämänsä suunnan lastenleikeistä koostuvassa yllätyksellisessä peliturnauksessa.
Alla sarjan traileri ja behind-the-scenes kooste.
Lähde: Bustle