Stanley Tucci kertoo, kuinka rajuun kuntoon syöpä jätti hänet: ”Olen onnekas, että olen yhä elossa”

Onneksi olemme saaneet nauttia näyttelijän töistä edelleen.

30.3.2022 22:01

Vanity Fair uutisoi näyttelijä Stanley Tuccin haastattelusta, jossa Oscar-palkittu näyttelijä kertoo olevansa onnekas selviydyttyään syövästä vuonna 2017.

Tucci kärsi kaksi vuotta kovista leukakivuista. Lääkärit eivät löytäneet kuitenkaan kivulle syytä. Myöhemmin häneltä löydettiin kolmen sentin kokoinen kasvain kielen juuresta. ”He eivät pystyneet leikkaamaan sitä, koska kasvain oli niin iso. On ihme, ettei se levinnyt. Se oli minulla niin pitkään”, näyttelijä kertoo.

Tucci kertoo saaneensa 35 päivää sädehoitoa ja seitsemän kemoterapiasessiota. Hoidot jättivät jälkensä: hänen haju- ja makuaistinsa menivät niin huonoon kuntoon, ettei hän kyennyt enää syömään itse, vaan hän joutui turvautumaan syöttöputkeen.

Tuccin ensimmäinen vaimo kuoli vuonna 2009 rintasyöpään. Muutama kuukausi hoitojen jälkeen vuonna 2018, Tucci alkoi parantua entiselleen. ”Täydellinen päivä minulle on sellainen, että menen torille, ostan kasan ruoka-aineita, alan kokkaamaan ja leikin lasten kanssa. Sitten kutsun ihmisiä illalliselle. Minulle sellainen on loistava päivä.”

Lisää luettavaa