Star Wars -kuvauksissa syttyi kapina ohjaajaa vastaan – vaarana jopa tuotannon keskeytyminen

Lopulta oli rauha maassa.

Sir Alec Guinness haukkui aikoinaan Tähtien sodan dialogin roskaksi ja Star Wars -elokuvien maailman kakkosluokan lapsellisten latteuksiksien fantasiaksi. Siitä huolimatta – kuin oikealla jedillä konsanaan – tähdellä taisi olla tärkeä rooli siinä, että Tähtien sodan kuvauksissa säilyi rauha.

Tähtien sodan lavastaja ja muun muassa valomiekan ja R2D2-droidin kehittäjä Roger Christian paljasti uudessa kirjassaan, että Guinness piti tuotannon kasassa, kun kuvausryhmä alkoi kapinoimaan George Lucasia vastaan. Vaarana oli jopa kuvausten pysähtyminen.

20th Century Fox tekikin hätävierailun paikalle, koska se sai valituksia kokeneemmilta kuvausryhmän jäseniltä George Lucasista. Christianin mukaan Guinnessin ansiosta tuotantoa ei keskeytetty.

– Kun Alec tuli paikalle – aina ajoissa, aina kohteliaana – se antoi uskottavuutta Georgelle, jota hänellä ei välttämättä olisi ollut ilman jonkun Alecin kaltaisen vaikutusta, Christian kuvaili.

Guinnessin myötävaikutuksella kuvausryhmä ja näyttelijät hitsautuivat lopulta yhteen.

Lähde: Daily Mail, NY Daily News

Aiheeseen liittyvät jutut