Suomalaisartisti laulaa Pirates of the Caribbean -ohjaajan uuden elokuvan trailerissa

Espoossa varttunut artisti sai puhelun ohjaajalta ja lähti mukaan. Onko torilla ketään?

21.10.2016 17:12

Eilen julkaistulla A Cure For Wellness -elokuvan trailerilla kuullaan suomalaisen Mirel Wagnerin laulua. Kappaleena on Ramones-yhtyeen I Wanna Be Sedated, josta artisti tekee oman tulkintansa.

Empiren haastattelussa ohjaaja Gore Verbinski (Pirates of the Caribbean: Curse of the Black Pearl) sanoo soittaneensa suomalaisartistille saadakseen lauluraidan kappaleeseen. Verbinski ei vielä paljasta, kuullaanko Mirel Wagnerin versio myös itse elokuvassa, mutta halusi kappaleen avulla antaa maistiaisen elokuvan tunnelmasta.

Justin Haythen (Revolutionary Road,) käsikirjoittama A Cure For Wellness kertoo nuoresta miehestä, joka lähtee pelastamaan pomonsa tytärtä pahoja aikeita sisällään pitävästä kylpylästä. Psykologisen trillerin pääosissa nähdään Dane DeHaan, Mia Goth ja Jason Isaacs.

Mirel Wagner on kaksi studioalbumia julkaissut laulaja-lauluntekijä, jolle on myönnetty vuoden 2014 Nordic Music Prize parhaasta pohjoismaisesta albumista.

Aiheeseen liittyviä elokuvia

Lisää luettavaa