Pirates of the Caribbean 3

1.6.2007 00:00
    MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA

    Pirates of the Caribbean on niitä populaarikulttuurin ilmiöitä, joiden olemassaoloon oppii – tai turtuu – muutamassa vuodessa siinä määrin, että alkaa olla jo vaikea muistaa aikaa ennen sitä. Ja ihmekös tuo, kun merirosvot ovat näinä päivinä kaikkialla. Walt Disneyn 1960-luvun lopun teemapuistokohteeseen pohjautuva brändi on neljän viime vuoden aikana poikinut paitsi miljardeja dollareita tuottaneen seikkailuelokuvasarjan, myös aimo joukon oheiskrääsää videopeleistä nuortenromaaneihin.

    Disney-yhtiö on paljosta velkaa Johnny Deppin luomalle ruokkoamattoman rakastettavalle Jack Sparrow -karikatyyrille, josta on tullut aikamme tunnetuimpia elokuvahahmoja. On oikeastaan aika ironista, että usein vastenmielisenkin puhtoista imagoa ylläpitänyt ja amerikkalaisia (ydin)perhearvoja ylistänyt Disney tuottaa elokuvatrilogian, jonka keskiössä saapastelee alati pikku hiprakassa huojuva, maksullisissa naisissa käyvä merirosvonretale. Gore Verbinskin ohjaama elokuvatrilogia on nyt tullut päätökseensä melkoisten ennakko-odotusten saattelemana. Ensi-illan loistetta on himmentänyt lähinnä se, että samoihin aikoihin on valkokankaille saapunut tai saapumassa useita muita odotettuja elokuvasarjojen jatko-osia, kuten Spider-Man 3, kolmas Shrek-elokuva sekä myöhemmin kesällä tuorein Harry Potter -filmatisointi. Näyttää kuitenkin siltä, että kaikille näille koko perheen elokuville riittää enemmän kuin kiitettävästi katsojia. Pirates of the Caribbean: Maailman laidalla on edeltäjiensä tapaan kohtuullisen viihdyttävä ja jännittävä, pikkunokkelaa dialogia sisältävä seikkailuelokuva, jonka ytimessä on näyttävien erikoistehosteiden ja pitkitettyjen taistelukohtausten ohella kirjava joukko karkeansympaattisia karaktäärejä. Kohmeloisen kapteenin lisäksi trilogian päätösosaa värittävät mieleenpainuvasti hongkongilaistähti Yun-Fat Chow merirosvopäällikkö Sao Fengin osassa sekä cameo-roolissa vilahtava, Sparrow-hahmon esikuvana toiminut The Rolling Stones -kitaristi Keith Richards. Richardsin kuluneita kasvoja tuskin on tarvinnut muokata meikin avulla todellista karummiksi.

    Elokuvan juoni on monipolvinen sekä hivenen aukkoinen ja sekava, mutta toisaalta käänteitä on riittävästi liki kolmituntisen seikkailun tarpeiksi. Elokuvan käynnistyessä Will Turner (Orlando Bloom), Elizabeth Swann (Keira Knightley) ja kapteeni Barbossa (Geoffrey Rush) seilaavat maailman laidalle Jack Sparrowta pelastamaan. Ennen löytymistään ja varsinaisen meriseikkailun alkua todellisuuden rajoilla häilyvä Sparrow kohtaa itsensä – kenties useampaan kertaan kuin olisi odottanutkaan.

    Psykedeelisiä sävyjä saava, rohkean kokeileva jakso mukaan luettuna elokuva viittaa suoremmin kuin koskaan Deppin ideoiman Sparrow’n ja äärimmäisestä rock-elämäntyylistään tunnetun Keith Richardsin yhteisiin piirteisiin ja kokemuksiin sillä erotuksella, että Richardsin on täytynyt nauttia jos jonkin väristä lappua ennen vastaaviin sfääreihin eksymistään. Rajankäynti, välitilat ja moninaiset muuntautumiset määrittävät Franz Kafkan ihailijaksi tunnustautuvan Verbinskin ohjaustyötä muutenkin. Elävien ja kuolleiden, ihmisten ja eläinten tai edes miesten ja naisten välille ei tehdä jyrkkää rajaa, vaan elokuva on täynnä limittymisiä, risteytymisiä, monistumisia ja paradokseja. Tässä elokuvassa tytöstä tehdään kuningas ja aurinko laskee noustessaan. Pirates of the Caribbeanin maailma on kieltämättä kiehtova ja moniselitteinen. Seikkailutrilogia on siis päätöksessään, ja silti valtavan tuottoisan elokuvasarjan lopetuksessa ei ole pisaraakaan jäähyväisten tuntua. Mutta ei kai kukaan vilpittömästi odottanutkaan, että tämä olisi viimeinen kerta kun näemme kapteeni Sparrow’n holtittoman kävelyn ja rommin pehmentämän katseen? Sekä Deppin, käsikirjoittajien että ohjaaja Verbinskin mukaan on hyvinkin mahdollista, että jatkoa seuraa. Kunhan vain ei menisi toimivan brändin rosvoamiseksi.

    Lisää luettavaa