Juho Kuosmasen (s. 1979) ohjaama tuntinen fiktioelokuva Taulukauppiaat on voittanut Cannesin Cinéfondation-kilpailun pääpalkinnon. Palkinto pitää sisällään ohjaajan ensimmäisen pitkän elokuvan pääsyn Cannesin festivaalille sekä 15 000 euroa ohjaajalle. Tuomariston puheenjohtaja Atom Egoyan kehui elokuvan briljanttia ohjausta sekä elokuvan kaikkia, hienosti integroituja osa-alueita, erityisesti kuvausta ja näyttelijäntyötä. Egoyan sanoi odottavansa innolla Kuosmasen seuraavia töitä ja totesi, että tämä on ohjaaja, josta tulemme kuulemaan vielä paljon. Kuosmanen aloittaa pitkän elokuvansa kirjoittamisen syksyllä.
Cinéfondation on Cannesin elokuvajuhlien vuonna 1998 perustama opiskelijaelokuvien kilpailusarja. Kuosmasen vuonna 2007 ohjaama Kestomerkitsijät-lyhytelokuva sijoittui kolmanneksi Cinéfondationissa vuonna 2008.
Taulukauppaat on Elokuvayhtiö Oy Aamu Ab:n tuotantoa ja Kuosmasen lopputyö Aalto-yliopiston Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja lavastustaiteen laitokselle. Elokuvan päärooleja näyttelevät Teppo Manner, Auli Mantila ja Tuomas Airola. Elokuvan on käsikirjoittanut ja kuvannut JP Passi ja tuottaneet Jussi Rantamäki ja Auli Mantila.
Taulukauppiaat on elokuva ensimmäisestä työpaikasta, joulusta Syrjä-Suomessa ja siitä kuinka tulla toimeen orastavan ystävyyden kanssa. Elokuva esitetään YLE:llä ensi syksynä.