Suomen katsotuimmat elokuvat: Kun kukaan ei löytänyt tietään kotiin

Muutaman laskusuhdantaisen viikon jälkeen tuli taas osoitettua, että korona-aikoina supersankarit ovat varma tikki.

21.12.2021 08:07

Okei, marraskuussa ennen koronatilanteen pahenemista oli parempiakin viikonloppuja katsojamäärissä mitattuna. Silti, parin todella surkean viikon jälkeen katsojamäärät tuplaantuivat – ja se oli pitkälti yhden aikoan elokuvan ansiota.

Spider-Man: No Way Home keräsi sellaisen määrän katsojia ensimmäisen viikkonsa (se avasi jo keskiviikkona) aikana, että se nousi saman tien koko vuoden kymmenen katsotuimman elokuvan joukkoon. Ei olisi ihme, vaikka se viikon kuluttua olisi jo viiden katsotuimman joukossa!

Siitä puheen ollen, Syke: Hätätila ohitti viikonloppuna Ryhmä Hau -elokuvan ja on nyt vuoden viidenneksi katsotuin.

Mikä parasta, vaikka lähes kaikki aikaisemmin ilmestyneet nimikkeet kaikki menettivät katsojia, se ei tapahtunut samaan tahtiin kuin parina edellisenä viikkona. Spider-Man tuntuu läsnäolollaan piristäneen lippukassoja muutenkin.

Uutuuksista myös Paul Verhoevenin Benedetta onnistui kipuamaan viikonlopun 20 katsotuimman elokuvan joukkoon. Alex Noyerin Sound of Violence jäi kuitenkin listan ulkopuolelle.

Kun Vinski ja näkymättömyyspulveri nousi listalle ennakkonäytöksillään ja Isä teki paluun, neljä aikaisemmin ilmestynyttä joutui putoamaan viivan alle. Ne olivat MCU-seikkailu Eternals, Nicolas Cagen mainio Pig, valitettavan pienelle huomiolle jäänyt ya-draama Better Days sekä yllä mainittu, jo noin 115 000 katsojaa kerännyt Ryhmä Hau -elokuva.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 17.–19.12.2021
1 (–) Spider-Man: No Way Home 49 641 katsojaa (kokonaiskatsojat 79 221)
2 (1) House of Gucci 3 193 (24 454)
3 (2) Encanto 2 999 katsojaa (28 289)
4 (4) 007 No Time to Die 2 618 (617 432)
5 (5) Omerta 6/12 2 252 (56 106)
6 (4) Tunturin tarina 2 187 (38 373)
7 (6) Hytti nro 6 2 055 (125 604)
8 (8) Syke-elokuva: Hätätila 1 671 (125 604)
9 (9) Piemonten tryffelinmetsästäjät 1 523 (4 909)
10 (–) Vinski ja näkymättömyyspulveri 1 469 (1 851)
11 (7) West Side Story 1 105 (6 675)
12 (10) Ghostbusters: Afterlife 664 (16 194)
13 (13) Tarina Karl-Bertil Jonssonin jouluaatosta 599 (1 869)
14 (–) Benedetta 586 (605)
15 (11) Sorjonen: Muraalimurhat 573 (52 812)
16 (15) The Boss Baby: Perhebisnes 430 (72 985)
17 (12) Venom: Let There Be Carnage 347 (72 480)
18 (16) Dyyni 230 (171 603)
19 (20) Guled & Nasra 228 (9 729)
20 Isä 220 (99 442)

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

Tämän viikon uutuuksista kaksi aloittaa jo keskiviikkona. Ennakoista päätellen Vinski ja näkymättömyyspulveri tulee pärjäämään hyvin, ja Sing 2:n edellisellä osalla on Suomessa paljon ystäviä – vuonna 2016 ensi-iltaan tullut animaatio keräsi yli 220 000 katsojaa.
Perjantain uutuuksia ovat ranskalaisdraama Ruusuntekijä, prinsessa Dianasta kertova Spencer sekä vuosituhannen vaihteen hittitrilogian jatko-osa The Matrix Resurrection.

Lisää luettavaa