Muun muassa TMZ uutisoi, että käsikirjoittaja ja tuottaja Steve Bing on tehnyt itsemurhan. Hän hyppäsi luksusasunnon 27. kerroksesta kadulle. Bing oli ollut jonkin asteisesti masentunut ihmiskontaktien vähäisestä määrästä koronakaranteenin aikana.
Bing oli kehittelemässä Chuck Norrisin elokuvaa Suoraa toimintaa, ja vastasi itse toisen osan käsikirjoituksesta. Hän käsikirjoitti myös vuoden 2003 elokuvan Kangaroo Jack. Bing myös tuotti Sylvester Stallonen elokuvaa Get Carter, jonka lisäksi hän rahoitti Tom Hanksin tähdittämää Napapiirin pikajunaa.
Hänellä oli kaksi lasta, joista toinen näyttelijä-malli Elizabeth Hurleyn kanssa.