Ohjaajalegenda Joel Schumacher on kuollut – Muistetaan mm. elokuvista Rankka päivä, The Lost Boys ja Batman Forever

Episodi ottaa osaa.

22.6.2020 21:28

Ohjaajalegenda Joel Schumacher on kuollut 80-vuotiaana. Uutisesta kertoi Variety.

Suorasanainen Schumacher on tehnyt mittavan uran. Hänen uransa alkuun lukeutui sellaisia elokuvia, kuten Treffit Elmossa ja erityisesti The Lost Boys, jossa nähtiin kasa 80-luvun nuoria tähtiä aina Corey Haimista ja Corey Feldmanista Dianne Wiestiin ja Kiefer Sutherlandiin.

Hänen viihteellisimpiä elokuviaan edustaa Batman Forever ja Batman & Robin, sekä toimintakomedia Bad Company. Kunnianhimoisimmat projektit sen sijaan olivat todella hyviä: Michael Douglasin tähdittämä Rankka päivä on suorastaan loistava, kuten myös Päämies.

Hän ohjasi myös elokuvat On aika tappaa, Phone Booth, Tigerland, Naapuri kuin painajainen, Veronica Guerin, sekä Oopperan kummitus. Hänen viimeiseksi ohjaustyökseen jäi kaksi jaksoa House of Cardsia sarjan ensimmäisellä kaudella.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia