Suosikkikomedia ei aio pilata mysteeriä – Rillit huurussa -sarja aikoo jättää juoniaukon täyttämättä

Erikoinen cliffhangeri.

Rillit huurussa loppuu tänä vuonna 12. kauteensa. Sarjassa on eräs mysteeri, joka myös jätetään sellaiseksi.

Kaley Cuocon näyttelemän Pennyn sukunimeä ei ole nimittäin koskaan paljastettu. Erikoista.

– Lopulta tulimme taikauskoisiksi siitä, että nimeäisimme hänet. Nyt hänet muistetaan vain Hofstadterina, kertoo Steve Molaro, sarjan päätuottaja.

Penny meni naimisiin sarjan toisen hahmon, Leonardin (Johnny Galecki) kanssa ja otti tietenkin miehensä sukunimen.

Cuoco on pohtinut, kuinka he saavat kuvattua viimeisen osan, koska kuvauksissa tulee olemaan niin paljon itkua ja tunteita mukana. Hän toivoikin, että osaa varten tehtäisiin jo ennakkoon joitain kuvauksia.

Yleisöä ei edes päästetty viimeisen osan kuvauksiin.

Lähde: Comicbook

Aiheeseen liittyvät jutut