Näyttelijä itketti Michelle Pfeifferiä uudessa Idän pikajunan arvoitus -elokuvassa – ”Jessus, hän on jo poissa tolaltaan”

Näyttelijätähdeltä meni hetkeksi pasmat sekaisin.

2.11.2017 13:01

Michelle Pfeiffer nähdään hienon tähtikaartin joukossa tulevassa Idän pikajunan arvoitus -elokuvassa. Kyseessä on filmatisointi Agatha Christien -kirjasta.

Ohjaaja ja myös elokuvassa näyttelevä Kenneth Branagh sanoi ensimmäisen kuvauspäivän olleen pitkälti kuin ensimmäinen päivä koulussa. Branagh kertoi katsoneensa junan sisältä, kun näyttelijät tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa laiturilla.

– He olivat hiukan ujoja toistensa suhteen. Se oli kuin ensimmäinen koulupäivä. Ensimmäinen henkilö, joka astui esiin, oli Michelle Pfeiffer. Hänellä oli kyyneleet silmissään ja minä ajattelin: ”Jessus, me emme ole edes aloittaneet ja hän on jo poissa tolaltaan!”

Branagh kysyi Pfeifferiltä, mikä hänellä oli hätänä. Pfeiffer vastasi tähän: ”Tapasin juuri Judi Denchin!”

Branaghin mukaan ilmassa oli paljon keskinäistä kunnioitusta. Tähtikaarti onkin melkoisen hurja. Siihen kuuluu muun muassa Kenneth Branagh, Michelle Pfeiffer, Judi Dench, Johnny Depp, Penelope Cruz, Willem Dafoe ja Daisy Ridley.

Elokuvan ensi-ilta on 24. marraskuuta.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa