Tähtiportti-sarja tekemässä ehkä paluuta – Richard Dean Anderson mukana?

Jotain siellä taitaa muhia.

13.5.2019 20:33

Tähtiportti-sarjaa tehtiin peräti kokonaisen kymmenen vuoden ajan. Suomalaisillekin hyvin tutussa scifisarjassa nähtiin muun muassa ”ihmemies” Richard Dean Anderson, joka oli loistava roolissaan.

Anderson ja sarjan toinen tähti Amanda Tapping (Samantha Carter) osallistuivat nyt fanitapahtumaan Walesissa. Siellä kävi ilmi, että Tähtiportti on ehkä palaamassa.

– Tiedän, että MGM on kiinnostunut herättämään franchisen jollain tavalla eloon, Tapping paljasti.

Tapping antoi ymmärtää, että olisi valmis palaamaan Tähtiportin maailmaan. Hän arveli sarjan paluun jossain muodossa olevan paljon mahdollisempaa nyt kuin viisi vuotta sitten. Näyttelijä todennäköisesti viittasi esimerkiksi Netflixin suomiin mahdollisuuksiin.

Richard Dean Anderson oli niin ikään myötämielinen Tähtiportin paluulle ja jopa toivoi sitä. Cinema Blend spekuloi, että Anderson saatettaisiin nähdä vierailevana tähtenä. Hänethän nähtiin spinoffeissakin. Carterin rooliksi puolestaan visioitiin tukikohdan johtajan pestiä.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa