Takaisku Marvelille – Jo toinen ohjaaja otti hatkat odotetusta elokuvaprojektista

Uusi Blade on niin riitaisa viritys, ettei taida vertaista löytyä?

13.6.2024 08:30

Ohjaaja Yann Demange on jättänyt Marvelin tuottaman Blade-elokuvan.

Projekti on kohdannut läjäpäin haasteita. Alkuperäinen ohjaaja Bassam Tariq jätti elokuvan 2022 ja samalla oven avauksella lähti myös käsikirjoittaja.

Kuluvan vuoden maaliskuussa hatkat otti näyttelijä Aaron Pierre. Pääosaan kiinnitetty Mahershala Ali on avautunut vaikeuksistaan käsikirjoitus- ja tuotantotiimin kanssa, mutta on vielä toistaiseksi mukana.

Vuonna 2019 käynnistetty projekti on uudelleenkäynnistys 1990-2000-luvun Blade-elokuville, joita tähditti Wesley Snipes. Alun perin Marvel-hahmo luotiin 1970-luvulla Marv Wolfmanin ja Gene Colanin toimesta.

Uuden Blade-elokuvan tulevaisuus on epävarma. Ainakin leffan ilmoitettu julkaisuajankohta (2025) siirtynee eteenpäin.

Lähde: Screenrant

Lisää luettavaa