Tällaisen vaikutuksen luutnantti Danin rooli teki Forrest Gumpissa: ”Minut kutsuttiin 2000 sotaveteraanin eteen”

Gary Sinise muisteli sodassa jalkansa menettäneen sotaveteraanin rooliaan oscar-palkitussa elokuvassa.

19.1.2023 15:00

Oscar-rohmu Forrest Gump (1994) tunnetaan erityisesti Tom Hanksin pääroolista.

Vähintään yhtä hienon roolin teki kuitenkin Gary Sinise jalkansa menettäneenä ja katkeroituneena sotaveteraani luutnantti Danina.

Sinise avasi roolisuorituksensa vaikutusta Jake Hamiltonin tuoreessa haastattelussa.

”Sain niin monta kirjettä ja puhelua. Vuonna 1994 elokuussa halvaantuneiden sotaveteraanien järjestö (The Disabled American Veterans Organization) kutsui minut vuosikokoukseensa”, Sinise kertoi.

”Kävelin lavalle ja noin 2000 veteraania aina 2. maailmansodasta lähtien antoi minulle aplodit”.

”Silloin ymmärsin voiman, joka tekemälläni roolilla oli”, näyttelijälegenda kommentoi.

Juttua korjattu 19.1.2023 klo 22:40. Sinisen roolihahmo menetti elokuvansa jalkansa, eikä siis ollut halvaantunut, kuten jutussa aiemmin väitettiin.

Lisää luettavaa