Tältä näyttää Netflixin tuleva Resident Evil -sarja – katso ensimmäinen traileri

Zombietoimintaa tiedossa kesällä.

12.5.2022 19:30

Tulevana kesänä päästään Netflixin puolella uuden zombieseikkailun pariin. Resident Evil -sarja käynnistyy 14. heinäkuuta ja nyt siitä on tarjolla ensimakua uunituoreen trailerin muodossa.

Trailerissa Weskerin perhe saapuu toiveikkaana New Raccoon Cityn kaupunkiin. Muutaman vuoden kuluttua maailma on kuitenkin vajonnut elävien kuolleiden valtaan ja kaaokseen. Tapahtumien meininki näyttää suhteellisen intensiiviseltä ja toiminnan täyteiseltä. Pelisarjan sekä aiempien elokuvien fanit tunnistavat varmasti myös joukosta tuttuja hirviöitä sekä logoja.

Sarjan luotsaajana toimii Supernaturalin parissa työskennellyt Andrew Dabb ja sitä tähdittävät mm. Lance Reddick ja Ella Balinska. Kausi tulee koostumaan yhteensä kahdeksasta jaksosta.

Katso tuore ensimmäinen Resident Evil -teasertraileri alta.

Lisää luettavaa