Tänään Teemalla: Vuoden 2017 elokuva oli positiivinen yllätys – ”Yksi elokuvahistorian parhaista lapsikuvauksista”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2017 valmistunut The Florida Project.

13.12.2019 06:30

Kuusivuotias Moonee asuu parikymppisen äitinsä Halleyn kanssa vaatimattomassa motellissa. The Magic Castle sijaitsee aivan unelmakaupungin naapurissa, Disney Worldin kyljessä.

Vaikka Mooneen ja muiden halpamotellissa kesälomaansa viettävien lasten elämää leimaavat vanhempien köyhyys ja muut haasteet, mielikuvituksen avulla he pääsevät minne vain.

The Florida Project oli ilmestymisvuotensa positiivisimpia yllätyksiä. Siinä nähdään yksi elokuvahistorian parhaista lapsikuvauksista. Brooklynn Prince on valloittava Mooneen roolissa. Bria Vinaite tekee debyyttiroolinsa valkokankaalla Halleyna ja on roolissaan vakuuttava.

Motellinpyörittäjänä nähdään aina niin loistava Willem Dafoe, joka sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden.

Elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Sean Baker muistetaan parhaiten elokuvastaan Tangerine (2015), joka kuvattiin kokonaan iPhone-puhelimilla.

The Florida Project esitetään Yle Teemalla perjantaina 13.12.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia