Tänään tv:ssä: Huippusuosittu sarja kääntyi näyttäväksi elokuvaksi – Jatkoakin saatiin

IMDb-arvosana 7,4.

2.4.2023 08:00

Granthamin jaarlin perheen ja palveluskunnan elämää seuraava Downtown Abbey on ollut yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä televisiotuotantoja, eikä ihme.

1900-luvun alkupuolelle sijoittuva brittisarja sisältää useita kiehtovia juonikuvioita, ja se toteutettiin autenttisine pukuineen ja lavasteineen viimeistä piirtoa myöden.

Sarjan päätyttyä tehtiin vuonna 2019 pitkä Downton Abbey -elokuva, joka nähdään nyt televisiossa.

Elokuvaan on rakennettu sarjaakin näyttävämpi visuaalinen ilme. Televisiosarjan faneille Downton Abbey -elokuva on herkkua, eikä siinä sinänsä ole mitään vikaa. Ongelma vain on, että televisiosarjana Downton Abbey toimi paremmin.

Sarjan lukuisia henkilöhahmoja ja heidän vaiheitaan pystyisi seuraamaan helpommin, jos kaikkea ei tarvitsisi kertoa kahdessa tunnissa.

Yhteen pitkään elokuvaan on nyt yritetty mahduttaa riittävän hyvä ja monipolvinen tarina, mutta siihen olisi tarvittu kokonainen tuotantokausi. Silti elokuva kannattaa katsoa, jos on sarjaa seurannut.

Viime vuonna teattereihin saapui uusi Downton Abbey -elokuva, joka kantaa alaotsikkoa Uusi aikakausi.

Downton Abbey -elokuva esitetään TV5-kanavalla sunnuntaina  klo 21.00 ja maanantaina klo 22. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia