Tänään tv:ssä: Komediahitin jatko-osa tehtiin hulppealla sopimuksella – Tähtikolmikko sai jättipalkkioiden lisäksi lupauksen siitä, että lisää jatkoa ei tehdä

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Kauhea kankkunen 3.

15.1.2019 06:30

Vuoden 2009 Kauhea kankkunen oli valtava hitti, jota komedian ystävät rakastivat. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt jatko-osa jatkoi kaverusten törmäilyä Thaimaassa.

Tänään nähtävässä kolmannessa kokoontumisessa ei itse asiassa podeta lainkaan kankkusta, ja tarina lähtee aivan uusille poluille rikoskomedian suuntaan.

Alanin jätettyä lääkkeensä ottamatta ja aiheutettua katastrofin moottoritiellä kirahvin kanssa kruisaillessaan tasaisen elämän makuun päässeet Phil, Stu ja Doug lupautuvat viemään kaverin hoitoon. Matka tyssää alkuunsa, kun menneisyydestä pomppaa esiin sekä katkera velkoja että rivosuinen Mr. Chow. Kohta kohkataan ryöstösaaliin perässä ja päädytään kaiken alkupisteeseen Las Vegasiin.

Kaikki kolme osaa on ohjannut Todd Phillips, ja myös pääosakolmikko on sama: Bradley Cooper, Ed Helms ja Zach Galifianakis.

Cooper, Helms ja Galifianakis eivät tosin tulleet kolmososaan ihan pikkurahalla. Päätähdet olivat kaikki vastahakoisia tekemään elokuvalle kolmatta osaa, koska aiheesta oli jo otettu heidän mielestään kaikki irti. Kolmikko sai kukin peräti 15 miljoonan dollarin palkkion ja lisäksi osan elokuvan tuotosta. Heidän ehtonaan oli lisäksi se, että neljättä osaa ei tehdä.

Episodin arvion mukaan Kauhea kankkunen 3 on parempi kuin kakkososa vaikka ykkönen onkin selvästi sarjan paras. Tarkista oma mielipiteesi Neloselta tiistaina 15.01.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa